Sari Peltoniemi: Kuulen kutsun metsänpeittoon

Tämä oli kuin mulle tehty: urbaania kauhufantasiaa, ihan parhautta!
Kirja on kuitenkin kauhuelementeistään huolimatta melko kevyttä luettavaa, ja juonessa on mukana sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Tarina yhdistelee onnistuneesti arkista nuoren elämää ja yliluonnollisia tapahtumia. Mukana on niin kaveruutta ja ensirakkautta kuin salaperäisiä henkiä ja hiipivää uhkaa.
Pidän kirjaa erityisen onnistuneena valintana nuorille, jotka eivät ole aiemmin innostuneet fantasiakirjallisuudesta. Fantasiaelementit tarjoillaan helposti lähestyttävissä paloissa, ja päähenkilö Jouni on tavallinen, samaistuttava nuori, jonka kautta lukijan on helppo astua yliluonnollisten tapahtumien keskelle. Tässä olisi siis oiva kirja, jos haluaa vaikkapa vähän aivopestä poikia fantasian pariin. 😁
Varsinaisesti kirja ei ole erityisen pelottava tai karmiva, vaikka sen lähtökohdat voisivat sellaista lupailla. Alussa tunnelmaa rakennetaan hiipivällä mysteerillä, minkä jälkeen tapahtumat kiihtyvät takaa-ajoksi ja lopulta vauhdikkaaksi loppuhuipennukseksi. Kauhu syntyy siis enemmän salaperäisyydestä ja uhkan tunnusta kuin varsinaisesta pelottelusta.
On valitettavaa, että tutustuin Sari Peltoniemen tuotantoon vasta nyt. Toinenkin hänen kirjansa odottaa jo hyllyssäni lukuvuoroaan. En enää pääse kertomaan näitä kehuja hänelle, sillä Peltoniemi menehtyi viime vuonna. Hän jätti jälkeensä selvästi upeita tarinoita, joihin suosittelen lämpimästi tutustumaan!
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013
Ikäsuositus: 12v.