Riika Helle-Kotka: Minä ja Herra Bashoo
Matkustaminen ei tapahdu vain maisemissa
Riika Helle-Kotkan uusin runokokoelma ”Minä ja Herra Bashoo” on vaikuttava ja monipuolinen kokonaisuus, jossa historiallinen Japani kohtaa modernin kumppaninsa. Teos ei kuitenkaan ole pelkkä kokoelma haibuneita, vaan kirjailijan omakohtainen matkakertomus. Jaan Riikan haaveen matkustaa Japaniin, ja tätä lukiessa tuntuu, että sainkin pienen palan Tokion hiljaisista temppeleistä ja teehuoneista kotisohvalleni.
Prologissa kerrotaan, miten naisen veritaudin takia hänen haaveensa Japaninmatkasta ensin evätään ja sitten toisen lääkärin kautta herätetään uudestaan henkiin.
haave ei ole
realistinen, ennen
kuin sen päättää toteuttaa
Teoksen äärelle on hyvä rauhoittua ja nautiskella matkasta. Saamme tutustua maahan ensimmäistä kertaa yhdessä. Matka Japaniin on samalla matka omaan mieleen. Helle-Kotkalla on silmää yksityiskohdille ja runoissa on jopa lempeää huumoria. Mutta löytyyhän huumoria itse Bashoon omista runoistakin, joihin hän on tutustunut Kai Niemisen suomennoksen ”Alati matkalla” kautta. Helle-Kotka kutsuukin Bashoota kujeilevaksi ja loistavaksi matkaseuraksi. Voisin itse sanoa Riika Helle-Kotkasta samaa.
Teos innostaa tutkimaan japanilaisen runouden historiaa. On helppo ymmärtää, miksi se on inspiroinut Riikaa. Matsuo Bashō (1644 – 1694) oli japanilainen runoilija, jota pidetään haikun suurimpana mestarina. Bashō käytti matkustamista tuomaan innoitusta, aivan kuten Riikakin.
Teoksessa on myös hyvin arkisia matkalaisen kokemuksia, kuten se, miten Riika eksyi Tokion päärautatieasemalle. Mielikuva sai naurahtamaan. Samaistuin. Nautin myös teoksen moderneista piirteistä ja jopa leikkisestä otteesta.
maisema juoksee
istun junassa, täällä
pokémon kuorsaa
Kirjailija tarttuu rohkeasti Japanin kulttuurin moniin kasvoihin, eikä dokumentoivan kerrontatyylin otteesta livahda edes keskelle katua sammuilevat sarariimanit, nuo viikonlopun irrottelevat toimistotyöntekijät, peikkomaiset kodittomat tai mafian jäsenet, yakuzat. Huomaan oppivani uusia asioita. Tunnistan myös aiheita, jotka ovat tuttuja sosiaalisesta mediasta ja lehdistöstä. Aika kietoutuu spiraalille, jossa historia tuntuu tietävän nykyhetken.
hikky pelaa vaan
pelastaa maailmaa, jää
yksin kämppäänsä
Riika Helle-Kotkan kerronta on ihailtavan aitoa ja elävää. Toistuvana elementtinä Fuji-vuori tuntuu äärettömältä. Riika lahjoittaa huivinsa pyhälle Fujille ja näen elävästi huivin liehuvan tuulen mukana. Kirjailijalla on taito nähdä ympärillään kauneutta. Siinäkin, kun luotijunan 320 kilometrin tuntivauhdin ikkunoista näyttäytyy vain abstrakti värien sinfonia. Tai lattialankkujen alla soiva satakielen laulu on suojelemassa salamurhaajilta. Geisha paperilyhtyjen valossa.
Ihailen Riikan avointa suhtautumista matkustamiseen, miten hän kertoo ostavansa välipaloja sokkona kaupasta tai pistäytyvänsä vieraanvaraiseen kotiin lounaalle. Kirjassa on lämmin tunnelma. Riika ei vie meitä, eikä itseään, Hiroshimaan. Lentokentälle kuitenkin lopulta.
Runoissa on yksinkertaista viisautta, avoimuutta ja vähän pilkettä silmäkulmassakin.
aurinko nousee
jokaisena aamuna
vaikka nukkuisin
”Minä ja Herra Bashoo” muistuttaa, että matkustaminen ei tapahdu vain maisemissa.
Esittely
Riika Helle-Kotkan haibun () ”Minä ja Herra Bashoo” on runokokoelma, matkakertomus ja selviytymistarina.
Nainen löytää entisaikojen haikurunouden mestarin Matsuo Bashoon säkeistä ja uudesta lääkemääräyksestä ainutlaatuisen mahdollisuuden toteuttaa matka Japaniin.
Veren hyytyminen saa ihanteellisen rytminsä, ja matkailijan kynä luo ikkunan Japaniin. Elliptisen ilmaisun päiväkirjassa on runoja, jotka ylittävät turistikokemukset. Tämä haibun on matkustajan ja runoilijan kohtauspaikka.
Riika Helle-Kotka on kasvatustieteilijä, tietokirjailija ja runoilija. Hänellä on pedagoginen tausta. Helle-Kotkan runo Välitila palkittiin vuonna 2019 kansainvälisessä audiovisuaalisessa Lahden Runomaraton -kilpailussa. ”Minä ja Herra Bashoo” on hänen viides runokokoelmansa viidestätoista kirjasta muiden julkaisujen ohella.
